Energiamaalaus 
Kommentteja asiakkailta: 


"Sain Ullariikalta ensimmäisen voimataulun toukokuussa 2024. Tämä ihana taulu ja siihen kuuluva runo resonoivat täydellisesti -ne koskettivat sielun tasolla asti. Ja pian huomasin, että taulu ei ollut mikä tahansa kaunis uusi sisustusesine, vaan se alkoi elää ihan omaa elämäänsä ja vaikuttaa arkeeni."

--

"Esimerkiksi kesäkuussa ollessani Kreikassa taulun kuvat toteutuivat siellä aivan konkreettisesti: pinkkinä kukkiva bougainvillea kallionrinteellä, kalliosola ja kristallinkirkas vesi ja pieni vene, tunsin kirjaimellisesti eläväni tauluni sisällä ja täydessä luontoyhteydessä kuten runossa puhuttiin."

--

"Taulu auttoi ymmärtämään omaa sisintä ja elämäntarinaa. Se antoi luottamusta ja rohkeutta mennä kohti tulevaa." 

--

 ”Tällähetkellä taulu muistuttaa minua siitä että voin hyvällä tavalla olla ylpeä siitä mitä olen juuri sellaisena kuin olen. Hyväksyn itseni täydellisesti ja sallin itseni elää täydesti.” — 

"Taulu on toiminut minulle turvasatamana. Olen usein vaikeiden aikojen keskellä pysähtynyt sen äärelle. Se on muistuttanut siitä aidosta minusta ja olen saanut uskoa itseeni ja voimia jatkaa."  

--

"Tauluun katsoessani huomaan kuinka paljon minulla on aihetta kiitokseen ja kiitollisuuteen." 



OMAVOIMA- Energiamaalaus

Kun olet omassa voimassa, elät niin että ymmärrät kaiken elämässäsi tapahtuvan sinua varten, ei sinua vastaan ja luotat jokaiseen askeleeseen elämässä.

Tiedät kuka olet, eikä muiden ihmisten energiat pääse vaikuttamaan sinussa epäsuotuisasti millään energiatasoilla. Tunnet selkeästi omat rajat, tunnet kehosi läpikotaisin ja luotat kehosi kykyyn parantua. Kuljet elämässä vahvassa läsnäolossa ja sydämen ohjauksessa. Koet iloa, nautintoa ja intohimoa olemassa olostasi ja loppumatonta runsautta luodessasi uutta. 

Energiamaalaus on prosessi, jossa maalaan sinulle oman maalauksen yhteistyössä puhtaan sielusi kanssa. Maalaukseen syntyy symboliikan ja aktivointikoodien avulla tarinallinen kokonaisuus, joka syventyy runolla/tekstillä.

Maalaus ohjaa sinut omaan voimaan ja omien uniikkien kykyjen ja elämäntehtävän luokse. 

Mitä maalausprosessiin kuuluu?

  • Prosessi käynnistyy aina aloitustapaamisella n.1,5 tuntia. (Ensisijaisesti etänä)
  • Tämän jälkeen aloitan maalaamisen. Sovittavissa on myös fyysinen läsnäolosi aloitustapaamisen ja pohjan maalaamisen ajaksi.
  • Hinta: Alk. 1111 e (60x80), riippuen maalauksen koosta + postimaksu
  • Ota minuun yhteyttä ja tilaa tästä 

Jos maalauksen lopputulos ei miellytä, voit jättää lunastamatta sen itsellesi. Pidän itselläni oikeudet teokseen. Tässä tapauksessa maksettavaksi jää aloitustapaaminen 200e.

OMAVOIMA VALMENNUS

Voit tilata lisäksi Oma voima-valmennuspaketin. Pakettiin kuuluu 2 etätapaamista (1,5h) ja 2 etäenergiahoitoa (n.45min)

Oma voima- valmennuksen hoidoissa aktivoituu sinun sielunpolullesi merkittävää.  Hoidot voivat myös esim. puhdistaa, tasapainottaa, toimia viestinvälittäjänä, energisoida, rentouttaa, ennen kaikkea tuoda juuri sen mitä sillä hetkellä tarvitset omalle sielun polullesi ja henkiseen kasvuun. 

Hoitojen aikana vastaanotan myös sielutason viestejä, jotka välitän hoidettavalle. 

Hinta: 590e

Tilaa oma voima- energiamaalaus ja valmennus tästä,  

Yrityksen/tiimin omavoima energiamaalaus ja valmennus 

Kysy lisää ja tilaa tästä


Sielunkuiskauksia-energiamaalaus

Maalaan sinulle tämän hetkiseen elämäntilanteeseen Voimamaalauksen, joka antaa sinulle voimaa tähän hetkeen ja muistuttaa sinua pysymään sielusi valitsemalla polulla. Maalaukseen kanavoituu aina myös opasteksti joka syventää taulun kertomaa viestiä. Sisältää myös aloitustapaamisen 1 h.

Koko: max 40x50 tai pyöreä 

Tilaa Sielunkuiskauksia -voimamaalaus tästä, hinta: 380 + postimaksu

Valoviesti-maalaus

Maalaan valoviestin edesmenneeltä läheiseltäsi ja kanavoin myös runon/tekstin joka syventää maalauksen kertomaa viestiä. Valoviesti on aina rakkaudellinen, lohdullinen ja tuo opastusta elämääsi. Sisältää myös aloitustapaamisen 1h. 

Koko:  max 40x50 tai pyöreä

Tilaa Valoviesti-energiamaalaus tästä, hinta: 380e + postimaksu

Muu tilaustyö

Teen maalauksia moneen eri teemaan, esimerkiksi häälahjaksi tai erilaisiin yrityksien toimitiloihin ja koteihin tuomaan korkeavärähteistä mutta samalla maadoittavaa energiaa. 

Kerro millaiseen tarpeeseen haluaisit maalauksen, ota yhteyttä ja tilaa tästä.

” Tarinat kertovan usein historiasta.

Maan uumenissa piilevistä,

hiuksen hienoista kytköksistä.

Sammaleen mystisistä rihmastoista.

Keskiaikaisesta rytmiikasta.

Tunteita herättävistä hetkistä.

Kauhukokemuksista, kuin myös ilon pilkkeistä.

Tarinat ovat kuin hentoja kuiskauksia

maailmoiden välillä.

Lämpimiä kosketuksia, niinkuin myös arvoituksia, jotka jättävät jälkeensä kysymyksiä, vailla vastausta.

Ja kun katsot niihin, tarinoihin, jokaiseen sellaiseen uteliaana, mielenkiinnolla, rohkeasti ja pelottomasti hakien mielesi kautta vastauksia rakkaudella ja myötätunnolla. Ne avaavat aina uusia ovia.

Huomaat kuinka ne kytkeytyvät toisiinsa. Kuin palapelin palaset, pala palalta, muodostavat lopulta ehjän kokonaisuuden.

Kokonaisuuden, jossa yhteys säilyy.

Jossa sukupolvien historia löytää jälleen merkityksen.

Kun on vapaana kaikista traumoista. Rauha kaikkien niiden tarinoinen kanssa.

Silloin syntyy yhteys maailmojen välille,

virtaava yhteys sukupolvelta toiselle.

Ja on tunne kuin olisi jälleen löytänyt kotiin.

Olisi jälleen osa koko maailmankaikkeutta, osa suurempaa tarinaa, jossa ei ole enää saumoja, eikä reinoja. Tässä tarinassa ei ole alkua, eikä loppua, se ei jätä enää kysymyksiä, vaan täydellistä ymmärrystä. ”

"On aika."

-Totesi puu.
-Helisi keijut.
-Valaisi kuu.
-Pauhasi meri.
-Jylisi kalliot.
-Säesti linnut.
-Humisi tuuli.

"On aika".

T-iesi sydämeni.

Sillä olen puu,

Olen kallio,

Olen meri,

Olen tuuli,

Olen maa,

Olen vesi,

Olen kuu,

Olen luonto itse.

"On aika!"Aurinko kaappaa syleilyynsä.Kutittaen säteillään jokaista soluani.